Historia
Momentsilla on pitkä historia, sillä se avautui ensimmäisen kerran jo toukokuussa 2004. Olin ollut Ayu-fani jo jonkin aikaa, ja sivujen teko oli pyörinyt mielessäni kauan. Halusin alusta alkaen panostaa sivuihin kunnolla, joten tein suoraan esim. erillisen gallerian. Vuosien varrella sivustosta kasvoi yhä suurempi ja kattavampi. Domaininvaihdoksen yhteydessä se on muuttanut myös muutaman kerran. 4-vuotissyntymäpäivän kunniaksi sain sivuille toisen ylläpitäjän, Siennan, joka jopa lupautui ostamaan sivuille oman domainin (mistä olen edelleen kiitollinen!) Sivujen 5-vuotissyntymäpäivän lähestyessä olimme kuitenkin ongelmissa. Meillä kummallakaan ei ollut oikein aikaa eikä intoa päivittelyyn, eikä minulla ollut varaa uusia domainia. Pitkän harkinnan päätteeksi lopetin sivut, mutta ikinä ne eivät unohtuneet.Keväällä 2010 intoni sivujentekoon alkoi taas heräillä. Taloudellinen tilannekin sallisi nyt domainin hankkimisen. Pääsykoerumban jälkeen laitoin toimeen ja aloin laittamaan sivuja uudestaan pystyyn. Tehtävä oli suhteellisen helppo, koska kaikki vanhat tiedot oli tallella. Uudistin kuitenkin grafiikat, sivujen tyylin ja koodauksen.
Nimi Moments tulee Ayun samannimisestä kappaleesta. Nimen keksiminen on ainainen ongelma, joten päätin ottaa nimeksi jonkin kappaleen nimen. "Moments" tuntui hyvältä, ja myös osuvalta sillä olihan se myös kappale joka aikoinaan koukautti minut lopullisesti Ayuun. Vuosien varrella nimestä on tullut minulle jo käsite, joten edes yli vuoden tauon jälkeen en sitä halunnut vaihtaa :)























Nimi: Moments